31. heinäkuuta 2008

Tilaustöitä

Tyttäreni teki minulle tilauksen: kaksi "lätsää", vaaleanpunainen ja vaaleansininen, sekä kaulahuivit molempiin. Novitassa olikin Mambo-langalle virkkausohje, mutta siitä tuli ihan hirveä tekele. Sitäpaitsi se oli tehty minusta aivan hullusti: aloitettiin reunasta eikä keskeltä. Purkuunhan se meni, ja tein omasta päästä uuden. Se onnistui aika hyvin mielestäni, etenkin, kun olen ollut aina sitä mieltä, että en osaa virkata enkä koskaan opikaan. Ilmeisesti alitajunta on tehnyt senkin suhteen töitä tietämättäni. Entinen laulunopettajani sanoi kerran, että vaikka kurkku on kipeä, eikä pysty laulamaan, oppii kuitenkin kuuntelemalla muita. Niin lienee tässäkin käynyt.

Nyt pitäisi tehdä vielä toinen lätsä. Alekorista löysin Tango Fania muutaman kerän, ja niistä olisi tarkoitus tehdä kaulahuivit. Muuten pakerran edelleen sitä merinosilkkihuivia. Ai niin, onhan minulla muutakin kerrottavaa. Ostin kerintälaitteen! Voi että se onkin ihana vekotin! Vyyhdinpuut minulla oli ennestään, ja nyt saan kätevästi langat kerälle vyyhdeltä. Hienoja keriä niistä tuleekin :)

Ei kommentteja: