10. huhtikuuta 2008

Pitsejä taas

Sain alkuun sen tykkimyssyyn tulevan pitsin, Floderin.
Toinen vaihtoehto olisi ollut Frimodiglai, mutta se on paljon vaikeampi kuin Floderi. Floderihan koostuu kolmesta eri pitsistä: kiinnityspitsi, reunapitsi ja niitten keskellä vielä yksi pitsi. Kiinnityspitsi on helpoin, joten aloitin siitä. On ihanaa nyplätä noin ohuella langalla! Edellinen pitsinihän (Vastusjärtta) oli jostain hirveän paksusta langasta, joka tuli tyynyn mukana valmiiksi nypylöillä. On noissa huima ero! Vähän sama kuin neuloisi ensin kympin puikoilla ja siirtyisi sitten kakkoseen. Tuo tykkipitsi tuntuu niin herkältä ja sirolta. Ja verkkoplättikin sujuu, kun harjoittelin tuskallisen kauan tuota verkkoa Tiespindelissä.

Neulominen ei ole edistynyt, kun olen keskittynyt touhuamaan kaikkea muuta, kuten tallettamaan kirjoja tietokantaan ja hankkimaan uusia. Ohessa kuitenkin kuva aiemmin tänä vuonna valmiiksi saamastani liivistä. Lanka on seiskaveikkaa, mikä oli tietenkin huono valinta. Ja värikin oli huono valinta, olisi pitänyt tehdä yksivärinen. Ehkä teen saman mallin modifioituna myöhemmin jostain paremmasta langasta.

2 kommenttia:

kio kirjoitti...

minkäpaksuista lankaa noissa käytetään?

Tuikku kirjoitti...

Tarkoitatko noita pitsejä? Tykkipitsissä on 80/2. Siitä paksusta en edes tiedä, mitä on. Pareja on suunnilleen sama määrä, mutta vastusjärtta on kaksinkertainen leveydeltään.