Minulla on ollut pitkään yksi vyyhti Grinascon Merinosilkiä. Ensin aloitin siitä koivunlehtishaalia ja purin pois - en muista, miksi. Sitten aloitin kansallispuvun sukkia ja purin pois. Totesin, että on se kuitenkin liian kallis ja herkkä lanka sukiksi. Ja nyt sitten aloitin The Cap Shawlin kirjasta Victorian lace today.
Harvoin, jos koskaan, olen joutunut aloittamaan saman työn neljä kertaa ennen kuin onnistuin - plus pieleen menneet luontikerrokset. Ensin yritin sitkeästi tehdä yhden kuvion per puikko, eli yhteensä kolme kuviota, ja purin, kun näytti omituiselta. Sitten tajusin, että piti tehdä KOLME kuviota per puikko. Tuli ajatusvirhe piirrosta lukiessa, kun en ole koskaan ennen neulonut mitään pyöreää, joka aloitetaan keskeltä.
Kerran pääsin jo 22. kerrokselle. Olin ajatellut, että virheet eivät varmaan näy tuollaisessa ohuessa pitsineuleessa niin helposti, mutta olin totaalisen väärässä: virheitä sisältävät kuviot näyttivät aivan järkyttäviltä, ja jouduin purkamaan vielä kerran.
Nyt viimeisimmällä yrityksellä onnistuin jo kohtuullisen hyvin: sain luotua silmukat oikeaoppisesti lankasilmukalle, että saan vedettyä keskustan suppuun kätevästi. Tuossahan on sama idea kuin neulakinnastekniikassa spiraalialoituksessa. Kuviotkin näyttävät menneen oikein, kun harjoittelin tarpeeksi monta kertaa. Mallineule on nyt päässä ja työtä sen verran neulottuna, että sitä on helppo seuratakin.
On jännä tunne, kun olen aiemmin suosinut paksuja lankoja niin neulonnassa kuin nypläyksessäkin, ja molemmissa on nyt menossa työ hyvin ohuesta langasta. Se vaatii hiukan orientoitumista, mutta alkaa pian tuntua todella kivalta. On mukavaa vaihteeksi tehdä jotakin oikein herkkää ja kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti