8. toukokuuta 2008

Pehva edellä puuhun

Tämä on sitten tosi fiksua. Ensin teen ison nyytingin harjoittelematta, ja sitten menen alkeiskurssille. Ja heti ekalla tunnilla opin, että mikä meni pieleen. Olen sitten kumminkin yllättävän samanlainen kuin tyttäreni: me ei reenata, me tehdään suoraan. Olen aina kritisoinut Julitaa siitä, että kun hän ei tykkää harjoitella mitään, ja paasannut, että "Mitään taitoa ei opi koskaan harjoittelematta". Ja tällaista esimerkkiä sitten näytän.

Muistuttakaa minua tästä taas seuraavalla kerralla, kun haukkaan liian ison palan. Kuten alan neuloa villapaitaa omasta päästä tekemättä minkäänlaisia laskelmia. Tai luon ennakkoluulottomasti kaksisataa silmukkaa testaamatta, vastaako käsialani ohjeen tiheyttä. Tai päätän tehdä korsnäsinpaidan ennen kuin osaan kirjovirkkausta. Tai sitä, mitä juuri nyt suunnittelen: aloittaa käspaikan kirjonnan kylmiltään, äitini vaivalla kutomalle, upealle ja ainutkertaiselle kankaalle. Että sillä tavalla.

Kirjojen hintaerot

Olen tässä tehnyt empiiristä tukimusta aiheesta käsityökirjojen hinnat. Vaihtelu on melkoinen, oletteko huomanneet?

Otetaanpa esimerkki. Alexis Xenakis ja Jane Sowerby: Victorian lace today

Adlibris: 21,20 €
Suomalainen 23,10 €
Bookplus 23,95 €
Akateeminen 27,00 €
Hobboks: 35,00 €
Booky: 55,59 €

Ja tämä oli totuus vain tämän kirjan kohdalla. Jossain toisessa Booky oli halvin ja Akateeminen kallein, ja miten milloinkin. Hintatutka löysi vielä ulkomailta halvemmalla k.o. kirjan: Amazonista
18,61 €. Kannattaa todellakin katsoa, mistä kirjansa ostaa!

6. toukokuuta 2008

On taas se vaihe

Nypläyksessä on kaksi ikävää puuhaa: mallin pistely ja puolaus. Nyytinki ei mynsteriä tarvitse, mutta puolata pitää. Vannon, että jonain päivänä hankin sen puolauskoneen! En edelleenkään tiedä, minkä nyytingin aloitan, mutta puolaan nyt varmuudeksi n. 16 paria

Tuo Katrilli-lanka tuntuu hirveän hyvältä - lujalta ja sileältä. Saa nähdä, miten se nyytingissä käyttäytyy. Olen kuullut että se olisi paras lanka nyytinkeihin luonnollisten väriensä vuoksi. Valitettavasti sitä saa vain yhdestä paikasta.

Juuri nyt olen hyvin iloinen, että hankin vyyhdinpuut. Katrillivyyhdissä on paljon lankaa, eikä ilman vyyhdinpuita olisi keriminen sujunut ollenkaan. Tarkemmin ajatellen: kerimislaitekin olisi kiva! Ehkä sitten jonain päivänä, jos oikein nyytinkien massatuotannon aloitan ;)

Olen varmaan sekoamassa lopullisesti, mutta olen alkanut kaivata liikuntaa. Aivan, minä kaikista maailman ihmisistä! Jomottaa ja kolottaa, ja tuntuu, että kroppa kaipaisi venytystä. Olen harkinnut joogaa, pilatesta ja tanssia. Kun keksisi kivan tanssin, joka ei muistuta edes etäisesti jumppaa, saattaisin harkita. Salsa, itämainen tai flamenco eivät käy, sillä niitä olen kokeillut. Rivitanssi oli kivaa, mutta sitä ei lähistöllä taida nykyään olla.

Harkitsin jopa sellaista Wii -konsolia. Silläkin voi kuulemma treenata. Saa nähdä, mitä tässä keksii.

5. toukokuuta 2008

Hahaa! Se on valmis!

Vaikka työ oli poikkeuksellisen tervanjuontia välillä, sain kuin sainkin helmanyytingin valmiiksi. Juujuu, kiristykset ovat mitä sattuu ja patsahiset pielessä, mutta olen kuitenkin melko tyytyväinen lopputulokseen. Ei tarvitse enää kuin ommella nauhakuja ja lyhentää hapsut, niin esiliina on käyttövalmis. Puuttuu vain loput kansallispuvusta ;) Hame on puolitekoinen, samoin rekkopaita.


Nyt ei vain tee mieli neuloa villaa, vaikka sainkin itseltäni luvan palata neulomisen pariin, joten ehkä kuitenkin ostan ihan pari kerää bambulankaa ja aloitan topin tekemisen... vaikka pitikin tehdä vain keskeneräisiä...

29. huhtikuuta 2008

Ei puuttuisi paljoa

FUFOilen edelleen. Niskat ovat jumissa nypläyksestä, sillä en ole löytänyt oikein sopivaa työskentelykorkeutta kötsikälle. Enää ei olisi jäljellä kuin vajaat puolitoista kuviota, eli suurinpiirtein 20 paria on työssä.

Ja taas harmittaa se sama asia kuin aina nypläyksen kanssa: juuri kun alan oppia kuvion, työ loppuu. Viimeisin kuvio on tosi siisti ja nätisti kiristetty. Ehkäpä jonakin päivänä teen tuonkin esiliinan uusiksi, ja saan koko nyytingin oikein ja kauniisti tehtyä.

Olen pohtinut, että minkähän nyytingin sitä aloittaisi nyytinkikurssilla. Toivottavasti ei ole ennalta määrättyjä malleja. Tahtoisin tehdä jonkun kaksivärisen, vaikka Lavansaaren paidan helmanyytingin. Siihen käspaikkaan minä sitä ajattelin, en sentään aloita taas uutta kansallispukua.

22. huhtikuuta 2008

Pihahommia ja nypläystä

En ole antanut itselleni periksi, ja ainoa käsityö, jota saan tehdä on tämä iänikuinen loimilankanyytinki. Olen päässyt vähän yli puolenvälin, ja aikaa olisi pari viikkoa saada se valmiiksi. Tylsähköä työtä kyllä on, mutta nyt sen on valmistuttava!

Viikonloppuna tein vähän pihahommia. Jänis on syönyt etupihan pensaat, joten ostin uusia (erilaisia) tilalle, ja toivon, etteivät ne maistu jänikselle. Ostin myös norjanangervoita, karhunvatukan ja vadelman. Oli myös tarkoitus ostaa lumipalloheisi, mutta otin väärän purkin, ja se olikin loistojasmike.

Pikkuhiljaa riivin nurmikkoa irti ja korvaan sitä mullalla, perennoilla ja maanpeitekasveilla sekä pensailla. Ja pieni laatoitettu aluekin on suunnitteilla hedelmäpuitten katveeseen pienine pöytäryhmineen. Tavoitteena on päästä nurmikosta kokonaan eroon ja saada aikaan sellainen pieni englantilaistyyppinen puutarha.

16. huhtikuuta 2008

Minun kirjastoni

Kaikki käsityökirjat ovat nyt tallennettuina LibraryThingiin, ja hankin samalla sinne elinikäisen jäsenyyden . Keittokirjat ja vähän muutakin on vielä tallentamatta. Alla satunnainen otos käsityökirjoistani.

15. huhtikuuta 2008

Ikuisuusprojektin edistämistä

Tässä on tämä minun tuskainen työni, joka tuntuu nyt pikkuisen vähemmän tuskaiselta. Kai sitä keksii parempia tapoja työn edetessä. Päätin pakottaa itseni tekemään tätä nyytinkiä nyt niin kauan, että se on valmis, ennen kuin tartun mihinkään muuhun, sillä muuten sitä ei tule koskaan tehdyksi.


Olen sitäpaitsi menossa toukokuussa nyytinkikurssille, ja haluan kötsikän tyhjäksi ennen sitä. Tahdon päästä kurssilla heti alkuun punavalkoisen nyytinkini kanssa, jota langat ovat odotelleet jo puoli vuotta. Ja samoin papelot ovat ihan käyttämättömät, vaikka nekin ostin viime marraskuun kädentaitomessuilta Tampereelta.

Tässä blogimaailmassa on se hyvä puoli, että olen havainnut muillakin käsityöharrastajilla olevan samoja ongelmia, eli UFOjen kerääntyminen. Luulin ennen olevani ainoa epäonnistunut yksilö, jolla jää keskeneräisiä töitä nurkkiin, kun äiti aina saa omansa valmiiksi ennen kuin aloittaa seuraavaa.

Minusta ihminen tarvitsee vaihtelua. Toiseen mielialaan sopii toinen työ paremmin. Ja sitten tietenkin on mukana kuljetettavat työt (kuljetapa nypläystyynyä bussissa!), kurssilla tehtävät ja kotona tehtävät. Ja kesällä tehtävät ja talvella tehtävät. Onhan noita erilaisia tilanteita.

Se vain harmittaa, kun ei oikein kehtaa esim. työpalavereissa ja -luennoilla neuloa, vaikka olisi ihan hyvää aikaa, eikä se haittaisi mitenkään keskittymistä, päinvastoin. Tällainen keskittymishäiriöinen kun keskittyy paljon paremmin, kun on käsillä puuhaa. Oikeasti. Muuten nukahtelen koko ajan.

14. huhtikuuta 2008

Kuuden Kokin Kerho 12.4.2008

Meillä oli taas ruokailta. Tässä menu ja enemmän tai vähemmän tärähtäneet kuvat. Ruoka oli erinomaista, mutta erityisen herkullisia olivat kampasimpukat, ja viinikin oli nappivalinta. Poro kokonaisuutena toimi myös hyvin. Nieriän basilikakastike ja leipäbasilikakuorrutus olivat aivan ihania. Ja juustoille portviini on minusta aina paras vaihtoehto.

Tervetuliaisdrinkki

Marqués de Monistrol Reserva Privada 2003

Alkuruoat

Schwarzwaldin kinkkuun käärittyä parsaa
Pewsey Vale Riesling 2007


Kampasimpukoita timjamivoissa
Jääsalaattia
Chablis Saint Martin 2005


Paistettua ankanmaksaa
Rieflé Classique Gewurztraminer 2006

Pääruoat


Nieriä basilikakastikkeella
Paistettuja kasviksia
Sileni Vellar Selection Pinot Gris 2006

Paistettu poron sisäfilee
Juurespyre
Portviinikastike
Hewitson Miss Harry 2006

Jälkiruoat


Juustolautanen
Taylor´s 10 Year Old Tawny Port


Lakkahyydyke
Lenz Moser Prestige Trockenbeerenauslese 2005


10. huhtikuuta 2008

Pitsejä taas

Sain alkuun sen tykkimyssyyn tulevan pitsin, Floderin.
Toinen vaihtoehto olisi ollut Frimodiglai, mutta se on paljon vaikeampi kuin Floderi. Floderihan koostuu kolmesta eri pitsistä: kiinnityspitsi, reunapitsi ja niitten keskellä vielä yksi pitsi. Kiinnityspitsi on helpoin, joten aloitin siitä. On ihanaa nyplätä noin ohuella langalla! Edellinen pitsinihän (Vastusjärtta) oli jostain hirveän paksusta langasta, joka tuli tyynyn mukana valmiiksi nypylöillä. On noissa huima ero! Vähän sama kuin neuloisi ensin kympin puikoilla ja siirtyisi sitten kakkoseen. Tuo tykkipitsi tuntuu niin herkältä ja sirolta. Ja verkkoplättikin sujuu, kun harjoittelin tuskallisen kauan tuota verkkoa Tiespindelissä.

Neulominen ei ole edistynyt, kun olen keskittynyt touhuamaan kaikkea muuta, kuten tallettamaan kirjoja tietokantaan ja hankkimaan uusia. Ohessa kuitenkin kuva aiemmin tänä vuonna valmiiksi saamastani liivistä. Lanka on seiskaveikkaa, mikä oli tietenkin huono valinta. Ja värikin oli huono valinta, olisi pitänyt tehdä yksivärinen. Ehkä teen saman mallin modifioituna myöhemmin jostain paremmasta langasta.