Projektikuvia

Myyrätuhoja 60-vuotiaassa omenapuussa.



Saa nähdä, auttaako sillastus.


Ja uuni nykykunnossaan. Äiti on irrotellut rappaukset (ei mikään pikkuhomma). Timpuri on käynyt tekemässä muurarille telineet, ja ennen vappua pitäisi olla rappaukset laitettu ja piippu muurattu.

Sitten pukkaa maalaushommia ja loputon ikkunoitten kunnostus.

Lisää kehruukurssilta

Tässä on tuo eilinen kerä kerrattuna. Ei ollut ehkä minusta paras tapa kertaamiseen tuo, että tein kerintälaitteella kerän ja kertasin saman kerän sisältä ja ulkoa tulevalla langalla. Ensin kerä oli väärinpäin, joten jouduin katkaisemaan kerän sisältä tulevan säikeen ja pujottamaan sen toiselle puolelle. Ulkopuolisen langan on siis juostava samaan suuntaan kuin värttinä pyörii. Muuten käden selkäpuolelle tulee vastapäinen kierre, ja sen joutuu ajoittain purkamaan. Toisaalta säikeet olivat liian lähekkäin, ja kiertyivät liiaksi yhteen, vaikka lanka juoksi oikeaankin suuntaan. Kierrettä oli minusta sopivasti. Teen näköjään aika löyhäkierteistä lankaa, eikä vyyhti vetänyt yhtään mihinkään suuntaan kerrattuna.


Vaikka kuvat eivät toistakaan värejä riittävän hyvin, laitan tähän kuvia ihanasta villasta, jota tänään kehräsin. Kurssikaveri toi kotoaan, Torikan lampolasta, suloista ruskeaa villaa, jonka päät oli aurinko oli haalistanut.

Villa oli suoraan lampaasta, pesemätöntä, joten lanoliiinia oli riittävästi. Sattumia ei kuitenkaan ollut. Kädet tulivat tahmaisiksi tätä käsitellessä, ja lanoliinihan on käsille hyväksi.

Villasta tuli karstatessa melko tasaväristä, mikä hieman harmitti.

Lopputulos oli kuitenkin ihanan eläväinen. Odotan mielenkiinnolla, miltä valmis pinta näyttää. Luulen, etten kertaa tätä lankaa, sillä siitä tuli melko paksua. Itsekarstatuista villoista ei ollut kovin helppoa kehrätä. Toisaalta lanoliini varmaan osaltaan vaikutti siihen, että villa vastusti ankarasti kuidun vetämistä.

Rukillakin kokeilin kehrätä, ja taidan siirtyä siihen. On se kuitenkin niin paljon nopeampaa, eikä tarvitse koko ajan olla käärimässä lankaa värttinän ympärille. Mutta kun minä olen sellainen välineurheilija ja hifistelijä, niin aloin tietenkin haaveilla jo toisesta rukista. Tuo perinnerukkihan tietenkin kuuluu vanhaan taloon, joten se varmaan päätyy mökille, ja siitä seuraa, että kotiinkin tarvitaan rukki. Pystyrukki, matkamalli. Joo joo, Petteri. Alan säästää etukäteen.

Kehruukurssin satoa

Kas tässä: kerä itse värttinällä kehrättyä lankaa.




Hidasta puuhaa tuo värttinällä kehruu on, mutta kovin addiktoivaa ja meditatiivista. Ja kumma kyllä, karstaaminenkin tuntui ihan kivalta. Itse karstatusta langasta kehrääminen ei kyllä sujunut yhtä hyvin kuin valmiiksi karstatusta: lankaan jäi helposti möykkyjä ja lanka katkeili.

Kesällä onkin mukava mökillä karstailla villoja ja kehrätä. Olen myös suunnitellut vanhan rautapadan hankkimista värjäystä varten. Siellähän sitä on materiaalia metsä täynnä väriliemien keittelyyn.

Sen verran torppaprojektista, että Petteri on siellä tehnyt hommia: purkanut kiinteän sängyn ja lattiasta kummalliset vihreät laatat. Laattojen lata paljastui onneksi kunnon lautalattia. Samalla paljastui tuholaisvaurio: joku ötökkä on syönyt yhden hirren, joka onneksi oli vain puolen metrin mittainen. Toivottavasti oli sellainen ötökkä, joka kuolee pakkasessa. Muuten ei hyvät heilu.

Lievä takaisku

Torpalla kävi nuohooja, ja eihän siihen tulentekolupaa saatu. Hormissa on tiili poikittain ja savupiippu murenee. Positiivista asiassa on se, että uunit ovat kunnossa, joten savupiipun korjaamalla asia korjaantuu. Valitettavasti vaan muurari tuskin muuraa pakkasella, joten mökille meno lykkääntyy, ja pääsiäisenä sinne ei vielä päästä. No, pahemminkin voisi olla :)






Olen harjoitellut rukin käyttöä kehräämällä hahtuvaa. Mies tietenkin ihmetteli, että tuota vartenko se rukki on: siirretään lankaa kerältä toiselle. Pidän kuitenkin parempana harjoitella hahtuvan kanssa kuin villatupolla, niin tottuu tuohon polkemiseen.

Kehräysopissa

Olin tänään kehruutapaamisessa, ja nyt se loksahti paikalleen! Iso kiitos kehruukavereille! Näin paljon sain kehrättyä jo.

Ostin Rinalta uuden värttinän, yläpainotteisen, ja sillä tuo homma lähti sitten käyntiin. Yläpainotteisella on minusta jotenkin helpompi kehrätä ja siihen saa hyvin vauhtia, kun sen pyöräyttää vauhtiin reittä vasten. Kokeilin tuota alapainotteistakin pienellä määrällä lankaa, ja silläkin homma alkoi luistaa, mutta värttinä on kovin raskas. ja käsi tulee kipeäksi nopeasti.

Ensimmäinen museon työpajassa "kehräämäni" lanka oli paksua köyttä, mutta nyt saan aikaan jo ohutta säiettä!

Onpa kivaa!

Alkoi taas neulakinnaskurssi työväenopistossa. Innostuin aloittamaan kintaat, vaikka piti jatkaa aloittamiani sukkia Kuulin, että mallin nimi on karjalaiset kuolinsukat (!), siis putkimalli ilman kantapäätä.

Ostin sitten kumminkin Fritidsgarnia, kun en keksinyt muutakaan sopivan paksuista lankaa tähän hätään. Jostain syystä nyt sen neulominen tuntuu helpommalta ja jälkikin on siistimpää kuin kämmekkäitä tehdessäni. Pisto on "puolisuomalainen": yksi päällä ja yksi alla. Sukkia teen suomalaisittain, ja se jotenkin sopii minun käteeni paremmin, mutta kun tuli aloitettua, niiin jatkan sitten kintaita tällä samalla.

Jippii!

Nyt minulla on rukki :) Löysin sen antiikkimessuilta tänään. Se on ollut oikeasti käytössä jollain mummolla, joten kaikki osat olivat tallella ja se toimii. Tuli mukana ammoin kehrättyä lankaa ja pölyisiä pellaviakin. Rukki on hirveän pölyinen ja likainen, lienee ollut jossain vintillä pitkään, mutta ei heilu, ja pyörä pyörii kevyesti ja tasaisesti. Kyllä siitä puhdistamalla hyvä tulee!

Tein toisenkin löydön: sain karjalaraanun 55 eurolla! Äidin mielestä minulla oli tarpeeksi raanuja ennestään (neljä), mutta mitä sitten? Ei ollut tällaista! Olen ihaillut karjalaraanuja pitkään, mutta ovat yleensä niin kovin kalliita. En ole vielä päättänyt, vienkö sen mökille vai jätänkö kotiin. Yksi seinä mökillä on kyllä vielä vapaana.

Talven selkä taittuu

On ollut käsittämättömän ankea talvi taas. Olen varmaan ollut talviunessa, kun mikään ei ole maittanut. Vanha rakkauteni, neulominenkin, jäi pariksi kuukaudeksi lähes kokonaan.

Nyt olen taas aktivoitunut, mutta ihan eri asioitten suhteen kuin ennen. Tuo torppa on jotenkin innostanut muinaisten asioitten pariin, joten olen osallistunut Espoon Kaupunginmuseon järjestämiin työpajoihin WeeGee-talossa. Kävin kaikki työpajat: värttinällä kehräys, lautanauhat ja neulakinnas. Yhdet neulakintaat ja piponhan tein jo viime keväänä, mutta kyllä kurssilla tuli uusia asioita ja ideoita. Kämmekkäät sain jo aikaan, ja sukkia aloittelen.

Kämmekkäät on tehty Fritidsgarnista, jota monet suosivat neulakintaissa, mutta itse en ole siihen ihastunut. Minusta se on turhan karvainen ja löyhäkierteinen. Seuraava kokeilu tulee Kainuunharmaksesta.

Lautanauhojen tekeminen oli tosi ihanaa! Tilasin jo Lankadontista omat laudat ja latasin suunnitteluohjelman. Valitettavasti suomenkielistä en löytänyt enää, vaikka linkkejä siihen löysinkin, mutta ei tämä Tablet Weaverkaan hankala ollut ymmärtää. Ajattelin tehdä lautanauhan feresin röijyyn vyöksi. Kunhan tässä alkuun pääsee, niin niitähän voi käyttää ihan missä vain!

Kehrääminen tuntui yllättävän hankalalta ainakin alkuun. Olenkin menossa Helsingin työväenopiston kehruukurssille hakemaan lisäoppia. Jospa siihenkin pääsisi kiinni kun vähän harjoittelee. Värttinä minulla on, ja viipsinpuu, sekä villaakin olen hankkinut reilusti, joten harjoitusmateriaalia ei puutu. Hankalinta siinä on minusta se, että tulee helposti liian paksua (ja epätasaista) lankaa, enkä saa kehrään tarpeeksi vauhtia. Saattaahan olla, että minulle rukki sopisi paremmin. Tosin rakas mieheni ilmoitti, että siinä menee raja: rukkia meille ei tule...

Virkkaamisenkin löysin ihan uudelleen. Torpalle tulee keinutuoli, ja siihen tarvitaan keinutuolinmatto. Arvelin, että isoäidinneliöistä tulisi riittävän vanhanaikainen, mutta virkkaan ne vähän epäortodoksisesti pätkärääkätystä seiskaveikasta. Niitä syntyy mukavasti telkkaria katsellessa!

Alkoi uusi,järjettömän iso projekti

Meille tupsahti käyttöön sellainen vanha torppa. Me sanomme sitä torpaksi, vaikka se on varsinaisesti rakennettu torpparivapautuksen jälkeen, 20-luvulla. Silloin Arrajoen kartanon kirvesmies sai tilanpaikan kartanolta. Tämä Väinö Blom sen rakensi, ja 70-luvulle se oli heidän perheensä omistuksessa. Vanhempani ostivat torpan nyt ja tässä välissä on ollut vain yksi omistajaperhe. Mielenkiintoista historiaa olisi kiva tutkia. Jotain pientä kai löytyykin

Perheeni tavoite olisi poistaa torpalta sinne kuulumattomat materiaalit, esineet jne. jättää jäljelle kaikki säilyttämisen arvoinen. Istutuksia tulee lisää, sillä perinneperennat on oltava.

Seuraavaksi olisi tarkoitus uusia hyvin varovaisesti se, mikä on pakko eli uuni. Toimivalla uunilla ja puhtaudella pääsee jo pitkälle. Tämä meidän tupamme ei lämpene ilman uunia, eikä siellä ílman uunia kokata. Kaikki alkaa siis nuohouksella ja uunin kunnostuksella.

Maalaushommia tulee jonkin verran. Tämä aikanaan sinänsä hyvin viehättävänä pidetty ratkaisu ei hengi mielestäni sitä aikakautta, jota torpalle haen. Lämmittää sillä silti voi.

Jotkut asiat ovat helppoja: tekstiilit rullalle, seinäkoristeet vintille, tuolit uusiokäyttöön. Siinä sitä ollaan vihreiksi valtattujen hirsiseinien ja linoleumlattian kanssa, että mitä tehtäis.

Seinät tulevat olemaan paljaat ja tekstiilit kadonneet, kun minä alan siivota. Samoin kaikki pikku´tavara. Huomaa kuitenkin hieno parafiniöljylamppu Aladdin

Yläkerrassa on pikkulikan valtakunta. Siitä tulee kuulemma ihan hyvä, kun se maalataan lattiasta kattoon laventerlinväriseksi ja kaikki listat purppuralla. (Toki huone rakennetaan luultavasti uudelleen eräänä päivänä) Unohdin, että purppuralla tehdään myös kukkapolku lattiasta seinille,

Että semmoinen leikkimökki. Yhteen kohtaan ei tarvitse koskea, ja se on kuisti.

Paitsi Lumikki kyllää saa muuttaa majaa. Haluaisin niin historiallisen talon, että väkikin kulkee tuohivirsuissa! Luultavasti mies toimii kuitenkin järjen äänenä. Sehän on sen homma.

Väsymys iski

Työväenopiston kurssit loppuivat, eivätkä hetkeäkään liian aikaisin. Olen tainnut vetää itseni ihan piippuun, kun olen yrittänyt ehtiä joka paikkaan. Teinkin radikaalin ratkaisun: perun muut kurssit keväältä, paitsi Espanjan. Kun harrastuksesta menee maku, ja etsii vain tekosyitä jäädä kotiin, niin on syytä pysähtyä.

Kun työ on sellaista, että se stressaa, ja asiat pyörivät väkisinkin mielessä vapaa-aikana, ei tarvitse lisästressiä harrastuksista. Katsotaan sitten taas ensi syksynä, mitä jatkan ja mitä en.

Keskeneräisiä töitä riittää kyllä, ja voin tehdä niitä yhtä hyvin kotonakin. Nyplään edelleen tykkimyssyn kiinnitys- ja reunapitsiä. Ne ovat kuolettavan tylsiä nyplättäviä: pelkkää verkkoa ja neulapohjaa. Ja niitä tarvitaan pitkät pätkät. Tekisi mieli tehdä joku välipalatyö, mutta olisi tavoitteena saada nuo ensin valmiiksi ja alkuun keskipitsi ennen kuin aloitan muuta. Turhaa käydä kurssilla niin kauan kuin tahkoan tuota samaa. Ihan sama pätee kansallispukuun: puuduttavaa kirjomista kuukausiksi eteenpäin, ja siihen ei kurssia tarvita.


Olen edistänyt lähinnä neuleita ja aloittanut tukun uusia. Tarvitsin pipon, ja tein sellaisen (kuvassa) välipalatyönä Modan ohjeella, mutta ilmeisesti olisi pitänyt minun käsialallani olla paksummat puikot, kun tuosta tuli ihan tavallisen pipon kokoinen eikä jättipipo kuten lehden kuvassa. Ihan kiva se silti on, mutta pitää yrittää uudelleen, kun on tullut pakkomielle siitä jättipiposta. Saa vinkata sopivasta ohjeesta!

Aloin myös virkkaamaan baskerintapaista Huopasesta, kun teki mieli virkata ja on jämähuopasia kaapissa. Siitä tulee todennäköisesti aika sekavan värinen, mutta ei sen väliä. Kunhan saa noita lankoja vähemmäksi. Sain viimein kasattua kaikki langat yhteen paikkaan - tai no kolmeen - ja niitten määrä järkytti itseänikin. Ajattelin alkaa kuluttamaan niitä pois, mutta ovat niin sekalaista seurakuntaa, että en tiedä, mitä noista tekisi. Aina kun saa jonkun idean ,mihin voisi pari kerää kuluttaa, toteaa, että tarvitsee välttämättä sitä samaa lankaa lisää. Aika tuskastuttavaa.