27. maaliskuuta 2008

Muutto!

Ajattelin muuttaa käytännön syistä blogini tänne, tai ainakin kokeilla. Vaihtelu nimittäin virkistää etenkin tällaista kuin minä, joka saa lisää virtaa uusista asioista ja kyllästyy helposti. Vanha blogini löytyy osoitteesta http://tuikku.vuodatus.net/.

Olen ilmoittautunut toukokuun ajaksi nyytinkikurssille. Arvelin, että se motivoisi saamaan viimeinkin valmiiksi ikuisuusprojektini, Uudenkirkon kansallispuvun esiliinan helmanyytingin. Kun joku työ alkaa tuntua tervanjuonnilta, niin se myös on sitä hamaan loppuun saakka. Pitää oikein pakottaa itsensä saattamaan se loppuun. Tässä tapauksessa tiedän vielä, että rekkopaidan teko tulee kestämään vielä kauan, ja monta osaa on tyystin aloittamatta, eli en saa pukua missään tapauksessa käyttöön vielä vuosiin. On siis vaikea keksiä muuta syytä panostaa esiliinaan kuin miehen motkotus siitä, että se kerää pölyä olohuoneen nurkassa jo toista vuotta. (Tämänkin ongelman eliminoin tunkemalla koko hökötyksen kaappiin)

Nypläystä on jäljellä enää kaksi kertaa, joten vastusjärttaan ajattelin panostaa tämän loppuviikon. Jos vaikka saisi sen pois tyynyltä tiistaina. Vastusjärtta tulee käspaikkaan. Äiti on nimittäin kutonut minulle kankaan sitä varten, 3 metriä 30 cm leveää "even weaved" -pellavakangasta. Suunnittelin laittavani käspaikan päihin kirjontaa ja sen yläpuolelle tuon välipitsin.

Ketä käspaikat kiinnostavat, niin kannattaa mennä Kulttuurien museoon Tennispalatsiin Rajantakaista Karjalaa -näyttelyyn. Siellä oli esillä kymmeniä ihania käspaikkoja! Ja sarafaanien / feresien kaavoja oli myytävänä. Ostin kiilasarafaanin kaavat, että saisi taas jotakin uutta työlistalle. Ikäänkuin lista ei olisi loputon jo ennestään!




3 kommenttia:

pirtanauha kirjoitti...

Mukavaa "tavata" toinenkin kansallispuvuntekijä!
Minä teen tyttärelle Mouhijärven pukua. Paita, pirtanauha ja tykkimyssy valmiina. Pujotettu tyllipitsi oli työläs. Samoin silkin kirjailu. Olen tuolla vuodatuksessa aloittanut blogin: pirtanauha:)
Olen menossa kulttuurien museoon:)

möhönasu kirjoitti...

Tervetuloa bloggerin puolelle!

Minäkin vaihdoin tuossa vähän aikaa sitten bloggeriin ja hyvin olen viihtynyt :)

Tuikku kirjoitti...

Kiitos vaan. Tämä blogger vaikuttaa aika pätevältä välineeltä :)

Pirtanauha: kadehdin kirjastoasi!