29. maaliskuuta 2008

Aika tyytyväinen olo

Sain valmiiksi tyttärelle pipon, jota olen neulakinnastekniikalla tehnyt. Yhdestä 100 g vyyhdestä Fritidsgarnia tuli kintaat ja pipo, 3 syliä meni yli, eli muutama metri. Aika hyvin, kun tuo menetelmä nielee melko paljon lankaa. Pipo sopii kuulemma hyvin Julitan tänään kirkuvanpunaisiksi värjättyihin hiuksiin Minulta ei tätä värjäysasiaa kysytty, sillä en ota kantaa hänen ja kampaajansa välisiin asioihin. (Tytär on 10 v ja kampaaja miehen sisko. Koko perhe oli tänään parturoitavana. Kiitos Tytti!)

Kävin tänään neuvomassa äitiä seuraavan pitsinsä aloittamisessa. Jotenkin noloa, että olen käynyt nypläyskurssilla jo pari vuotta, ja minulla on viimeinen kuudesta "pakollisesta " pitsistä menossa kun äitini on käynyt kaksi kuukautta ja aloitti nyt pitsin, jonka sain juuri valmiiksi, eli viidennen pakollisen. Sitä hieroinkin kai vuoden. No, äiti on toki eläkkeellä, joten aikaa on enemmän, mutta silti!

Pari tuntia siihen taisi mennä, että saatiin yksi mallikerta aikaan. Hassua sinänsä, että en meinannut kyseistä pitsiä (Tiespindeli) sisäistää millään, se tuotti minulle vaikeuksia viime senteille saakka, mutta nyt tajusin oikein hyvin ja huomasin heti äidin työstä virheet, joita omastani en tajunnut ollenkaan. Ehkä se on niin, että työ tulee valmiiksi juuri kun sen oppii. Tai sitten olen parempi opettaja kuin tekijä. Todennäköisesti molemmat pitävät paikkansa.

Verkko/puolilyönti oli minusta niin kovin vaikea, kun parit hajoavat siinä, eikä pysty oikein seuraamaan, onko tehnyt oikein vai väärin. Oikeellisuus näkyy usein vasta melko myöhään, ja pitää purkaa aika tavalla korjatakseen.

No, kaikesta oppii. Ja vain harjoittelemalla tulee mestariksi.

3 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

Minulle on uutta se, että neulakinnastekniikalla voi tehdä muitakin neuleita, mutta mikä ettei. Piposta tulee ainakin lämmin ja pehmeä. Olen joskus kokeillut neulakinnastekniikkaa jollakin kurssilla, mutta puolitiehen jäi lapaset.

Tuikku kirjoitti...

Inkeri, kyllä sillä voi tehdä monenlaista. Sukkiakin on tehty jo tuhansia vuosia sitten. Olen nähnyt mm. kaulahuiveja ja laukkujakin.

Pirtanauha kirjoitti...

Sunnuntai-iltaa. Teen pirtanauhoja vaan omiin pukuihin. Minulla on Tuusulan puku ja tein ex:lle Säkylän miehen puvun. Tällä hetkellä teen Mouhijärven naisen pukua tytölleni (25v). Sen pirtanauhakin on valmis. Tarvitaan esiliinaan. Viimeksi sain valmiiksi tykkimyssyn.Se on nyt näytillä kirjailuja esittelevässä vitriinissä. Saan sen ensi viikolla ja laitan heti kuvan blogiini. Yhdessä Tuusulan myssyn kanssa. Nyytinkejä en ole tehnyt. Melkein kaikkea muuta kylläkin...tai...en neulakinnastakaan:)