2. kesäkuuta 2009

Elämä on yhtä mökkeilyä

Ei sitä oikein tajuakaan, miten aika rientää. Kaikki vapaa-aika viime postauksen jälkeen on mennyt mökillä, jonkun mökkiin liittyvän asian hoitamisessa tai koirahommissa. Tältä siellä nyt näyttää, tai näytti viime viikonloppuna. Näkymä siis ovelta kuistin läpi pihalle. Omenapuut olivat avaamassa nuppujaan, mutta lehtimaja on vielä pelkkiä rankoja. Toivottavasti humalat, kärhöt ja ruusupavut alkavat pian kasvaa.


Kuisti siivottiin sunnuntaina ennen lähtöä, ja on tämän näköinen. Taustalla häämöttää uusi vessa. Amppeleissa roikkuvat keijunmekko ja miljoonakello.

Julita raatoi koko viikonlopun vintillä olevan kesähuoneen kimpussa. Näin hieno siitä tuli! Maalauksessa käytettiin kodin maalaamisesta jääneitä jämäpurkkeja. Seinät ja katto ovat laventelinväriset, ja koristekukat ja listat on maalattu kultalasyyrilla. Pöydän jalat ovat valkoiset ja pöytälevyssä on vaaleankeltaista ja kultalasyyria. Kuva ei tietenkään kerro totuutta, mutta kyllä siitä käsityksen saa. Julita teki yksin koko työn, yhtään ei saanut auttaa.


Sain viimein rukin osat korjauksesta. Olivatkohan ne kaksi kuukautta pajalla! Positiivista on kuitenkin se, että alunperin sanoivat, etteivät voi tehdä ruuviin uusia jengoja murenneitten tilalle, mutta ne oli yllätyksekseni kumminkin tehty. Ja hinta-arviossa kuitenkin pysyttiin! Oli kyllä todella iloinen yllätys. Ja rumasta armistakin on tullut tosi hieno - se oli alunperin korjattu siten, että puukolla oli veistelty jatko katkenneeseen osaan ja naulalla vetäisty kiinni. Nyt se on asianmukaisesti sorvattu. Rukkini on nyt täysin kunnossa ja kaikki osat olemassa :)

2 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Pätevä tyttö ja kaunista tuli.

Pirena kirjoitti...

Olen ottanut pöytäliinan ohjeen talteen Kotivinkki 5-6/1991-lehdestä. Vuosien varrella sitä ihailin, mutta kun en pyöreää pöytäliina tarvinnut, niin nyt kun noita kaikenmaailman ihania huiveja on blogit pullollaan, ajattelin, että miksei sillä mallilla voisi huivinkin tehdä. Tuli ihan mieleinen, vaikka kokeilukappale olikin. Voisin nyt tehdä toisen jostain ohuemmasta langasta ja suuremmilla puikoilla, että tulisi ilmava.